Brasilian joukkueessa letkeä tunnelma: "Aion ostaa saaren ja elää siellä usean naisen kanssa"AOP Brasilia valmistautuu torstaina alkavaan MM-kisaurakkaansa leppoisissa tunnelmissa. Keltapaitojen hyökkääjä Richarlison avautui medialle uran jälkeisistä suunnitelmistaan. Brasilian Richarlison, 25, osoitti olevansa rennolla tuulella ennen maansa avausottelua Serbiaa vastaan. Tottehamin hyökkääjällä ei vaikuta olevan paineita siitäkään huolimatta, että hän pelaa legendaarisella ysipaidalla Qatarin turnauksessa. Vaikka MM-turnaus on vasta alkamassa Brasilian osalta, Spursin tähdeltä tiedusteltiin hänen uran jälkeisistä suunnitelmistaan.
Suomen poikamaajoukkueet läpi kolunnut Ville Koski nousi U21-maajoukkueessa sen sijaan luottorooliin ehkä yllättävänkin nopeasti. Viime kaudella 17 ottelua Veikkausliigassa pelannut Koski myönsi SuomiFutikselle puhelimitse Kroatiasta yllättyneensä runsaasta vastuusta aluksi itsekin. – En osannut odottaa, että pääsisin pelaamaan Hongan edustusjoukkueessa niin paljoa. Sitten, kun pääsin siellä pelaamaan, pääsin tännekin ryhmään mukaan. Kun pääsin koko ajan aloittamaan pelejä, aloin olla täälläkin (U21-maajoukkueessa) vahvemmassa asemassa, Koski kertasi viimevuotista läpimurtoaan. – En osannut odottaa, että viime kaudesta tulisi henkilökohtaisesti sellainen kuin se oli. Pääsin näyttämään, millainen pelaaja olen, ja kehittymään lisää.
Me ollaan aika samantyyppisiä pelaajia. Me ei olla mitään pisimpiä, mutta tarpeeksi pitkiä. – Molemmilla on nopeutta, ja me pelataan hyvin yhteen puolustuspäässä. Jos joku menee palloon, niin toinen tukee. Meidän liike on sulavaa, ja vaikeaa meistä on tulla ohi. Kommunikaatiomme toimii erittäin hyvin. Omaksi suurimmaksi vahvuudekseen Koski nimeää pallollisen pelaamisen. – Luokittelen pitkät syötöt omiin vahvuuksiini. Myös fyysiset attribuutit, kuten nopeus ja tällainen, ovat kunnossa.
En osannut itse sitä aavistaa, vaan se tuli yllätyksenä, mutta elämä on niitä täynnä. ”Vaikeaa meistä on tulla ohi” Koski myöntää, että karsintaprojektin alkaessa yhteispelissä saattoi olla vähän hakemista, kun vierellä oli ”ihan uusia jätkiä, joiden kanssa ei ollut koskaan pelannut”. – Joskus saattoi tulla joitain virheitä tai kommunikaatiovirheitä, mutta ajan kuluessa yhteispeli on vaan parantunut. – Tälläkin reissulla tuntui vähän oudolta, kun ei oltu 4-5 kuukauteen oltu yhdessä, niin oltiin vähän siten, että ”mites tämä nyt tulee sujumaan”. Siitä se sitten taas pelaamalla hioutuu yhteen.
Nyt kävi näin. Seuraavaan peliin pitää vaan parantaa. Tuo seuraava peli onkin jo tärkeämpi, sillä siinä pelataan tärkeistä karsintapisteistä. Vastassa on lohkoa tappioitta johtava Kroatia. Koski luottaa Pikkuhuuhkajien iskukykyyn, sillä myös syyskuun kotipelissä Suomi pelasi Kroatiaa vastaan hyvin, vaikka pelin lopulta hävisikin. – Minulla ja koko joukkueella on sellainen asenne, että kaikki tässä lohkossa on voitettavissa. Pitää vaan tehdä oma pesti mahdollisimman hyvin. Eivät ne mitään ihmeidentekijöitä ole, ja me ollaan myös hyvä joukkue.
”Jullellekaan” (toim. huom. Julius Tauriainen) ei varmaan ole normaali pelipaikka tuo vasen laitapakki, eikä minullekaan vasen toppari, kun oikeajalkainen olen. Hyvin meillä on kuitenkin mennyt, ja koko ajan menee paremmin, nuori Hongan toppari arvioi. Tihi ja Koski ovat molemmat 185-senttisiä keskuspuolustajia, ja Kosken mielestä muutenkin toistensa kaltaisia. Koski sanoo toppariparin yhteispelin ja työnjaon toimivan erinomaisesti. – Hänen kanssaan on helppo pelata.
"Elämä on yllätyksiä täynnä" - Veikkausliigatoppari ei osannut itsekään odottaa maksimivastuuta Pikkuhuuhkajissa - SuomiFutisPikkuhuuhkajat jatkaa tiistaina taisteluaan paikasta ensi vuonna Romaniassa ja Georgiassa pelattavissa alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa. Suomi on saanut kuudesta ensimmäisestä pelistään kymmenen pistettä, ja pyrkii ajamaan takaa edellä olevaa kolmikkoa Kroatiaa, Norjaa ja Itävaltaa jäljellä olevissa peleissään. Suomi kohtaa vielä näistä maista jokaisen.
Ensimmäisenä vastaan asettuu lohkokärki Kroatia, tiistaina kello 19. Suomen joukkueesta vain kolme pelaajaa on pelannut karsinnoissa toistaiseksi täydet 540 peliminuuttia. He ovat maalivahti ja joukkueen kapteeni Viljami Sinisalo sekä hänen edessään häärivä topparipari Robin Tihi ja Ville Koski. Tihi ja Koski ovat syntyneet vuonna 2002, joten he voivat pelata ikänsä puolesta vielä seuraavankin ikäluokan EM-karsinnoissa. Ruotsissa syntyneen AIK-kasvatin Tihin maajoukkuevalinta osui Suomeen, vaikka hän pelasi vielä alle 16-vuotiaissa Ruotsin paidassa. Tihillä on vyöllään jo 13 peliä Allsvenskanissa, joten hänestä osattiin odottaakin Pikkuhuuhkajissa vastuunkantajaa.
Koski oli silti tyytyväinen Suomen peliesitykseen, joskin arveli vaihtojen vähän sotkeneen Suomen peliä. – Tuntui siltä, että peli oli hallinnassa. Oltaisiin voitu pyrkiä vähän ahneemmin maalipaikoille. Vähän oli sellainen olo, ettei oltu neljään kuukauteen oltu yhdessä. – Omalta osalta puuttui vähän sellainen tappamisen meininki puolustuksen suhteen. Pikkuhiljaa siinä alkoi kuitenkin herätä ja mennä koko ajan kovempaa tilanteisiin, kun tiesi, miten oma jengiläinen pelaa ja sitten käyttäytyi sen mukaan. – Se oli ihan hyvä peli meiltä muuten, mutta maalipaikoille pitää mennä vähän ahneemmin.
[striimaa<<<<] Belgia Marokko 2022 27 marraskuuta 2022
Omalla pelillä ja hyvällä tehokkuudella peli tulee olemaan meidän. Hollanti ja Belgia ”realistiset tavoitemaat” Suomen joukkue lensi Kroatiaan lauantaina ja harjoitteli ensi kerran sunnuntaina. Majapaikka oli noin tunnin päässä ottelupaikkakunta Varazdinista ja ottelustadionille joukkue pääsi vasta maanantaisen puhelinhaastattelun jälkeen. Kevät on kuitenkin Kroatiassa paljon Suomea pidemmällä. Kun Etelä-Suomessakin on tullut jälleen lunta ja yöpakkasia, on Kroatiassa tiistainakin päivälämpötila yli 20 asteen. Se on aiheuttanut Kosken mukaan joillekin pelaajille myös ongelmia. – Erittäin lämmin täällä on. Huomaa, että kun ollaan tultu Suomesta vähän lämpimämpään, niin monella jätkällä alkaa allergiat iskemään: silmiä kutittaa ja nenät ihan tukossa.
Hyökkääjän vastauksessa oli viittaus entisestä brassitähdestä Ronaldinhosta otettuun kuvaan, jossa tämä oli uima-altaassa naisten ympäröimänä. – Aion ostaa saaren ja elää siellä usean naisen kanssa, aivan kuten Ronaldinho, Richarlison tokaisi. Vaikka tunnelma Brasilian joukkueessa vaikuttaakin olevan suhteellisen kevytmielinen, on maalla valtavat paineet niskassaan. Viisinkertainen maailmanmestari nosti edellisen kerran pyttyä vuonna 2002, mutta jalkapallohullussa maassa kulta on ainoa tavoite jokaisessa arvoturnauksessa.
[[urheilu@@@]] Puola Argentiina elää 2022 30 marraskuuta
Kroatia - Belgia (4K) | Iltapulu.fi
Jalkapallon MM 2022: Otteluohjelma ja tv-tiedot - MM-futis
– Vielä on kehitettävää etenkin pääpelaamisessa. Nyt lähtee kolmas vuosi varsinaisesti topparina, joten pääpelaaminen ei ole vielä niin hyvällä tasolla kuin ehkä muilla. Sitä pitää petrata enemmän, mutta sekin kehittyy koko ajan, nuorempana juniorina lähinnä keskikentällä pelannut Koski analysoi iteään. Kroatialla ei ole ihmeidentekijöitä Suomi hävisi perjantaisessa harjoituspelissä Romanialle 1-2, vaikka johti peliä vielä vähän ennen loppua 1-0.
[JALKAPALLO==] Argentiina Meksiko elää 2022 26