Olemme täysin kunnioittavia. Niin Gareth haluaa meidän toimivan. Shaw myönsi, että Englanti voi saada lisää latausta Walesin kuuden vuoden takaisesta reaktiosta, mutta se ei saa hänen mukaansa olla ainoa motivaatiotekijä Englannin pelaamisessa. – Meidän oman motivaatiomme pitää olla korkeimmalla mahdollisella tasolla. Olemme MM-kisoissa.
[striimaa>>>>] Wales Suomi elää 12 marraskuuta 2022
Kyseisen vuoden kisoissa Islanti pudotti sensaatiomaisesti Englannin turnauksesta ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Sosiaalisessa mediassa lähti leviämään videoita, joissa Walesin joukkue juhli raivoisasti Englannin putoamista. Välieriin edenneen Walesin silloinen päävalmentaja Chris Coleman selitti suojattiensa reaktiota sillä, että Walesista tuli Englannin putoamisen myötä ainoa brittijoukkue, joka oli jäljellä kisoissa. Artikkeli jatkuu twiitin alla. Tiistaina Englanti ja Wales kohtaavat Qatarin MM-kisoissa lohkonsa päätöskierroksella. Englanti tarvitsee pelistä pisteen päästäkseen pudotuspeleihin, kun taas lohkojumbona majaileva Wales tarvitsee todennäköisesti voiton, sekä suosiollisen tuloksen Iranin ja Yhdysvaltojen välisestä ottelusta. Manchester Unitedia edustava Shaw, 27, ei pitänyt Walesin reaktiosta viimeistä edellisissä EM-kisoissa.
[[[SUORATOISTO>>]!!!!!]] Wales Iran elää 25 marraskuuta 2022
MM-jalkapallo | Yhdysvallat ja Wales tasapeliin, Gareth Bale laukoi tasoituksen rangaistuspotkusta – Hollanti ja Englanti voittoihin aiemmin maanantainaAamulehti seurasi tässä artikkelissa Qatarin jalkapallon MM-kisojen toista päivää. Gareth Bale toi Walesin tasoihin toisella puolikkaalla tästä rangaistuspotkusta. 21. 11. 10:08 | Päivitetty 21. 23:14Jalkapallot MM-kisat käynnistyivät kunnolla, kun maanantain ohjelmassa oli kolme ottelua. Maanantain ottelut:15. 00 Englanti–Iran 6–2 (3–0) (B-lohko) Yle18.
Wales-Englanti - 2022-11-29 22:00 - jalkapallon MM-kisat
Englanti ja Wales arvottiin samaan EM-lohkoonFaktaRanskan EM-turnauksessa pelaa 24 maata Jalkapallon vuoden 2016 EM-turnaus järjestetään Ranskassa 10. kesäkuuta–10. heinäkuuta. Turnauksessa on mukana 24 maata. Turnauksen alkulohkot arvottiin lauantaina Pariisissa. A-lohko: Ranska, Romania, Albania ja Sveitsi. B-lohko: Englanti, Venäjä, Wales ja Slovakia. C-lohko: Saksa, Ukraina, Puola ja Pohjois-Irlanti. D-lohko: Espanja, Tshekki, Turkki ja Kroatia.
Arvokisojen kestosuosikki on totuttuun tapaan nimekkäällä ryhmällä liikkeellä. Muun muassa Harry Kane, Bukayo Saka, Jude Bellingham, Phil Foden ja Marcus Rashford tuovat hyökkäyspelaamiseen laatua. Tältä osin paketti näyttääkin olevan kunnossa, mutta puolustus on hieman kysymysmerkki. Englannin avausvastustaja Iran on mukana historiansa kuudetta kertaa. Maa ei ole koskaan selvinnyt alkulohkovaihetta pidemmälle ja haaste on valtava tälläkin kerralla. Tiiviisti puolustavan Iranin nimekkäimpiä pelaajia ovat Mehdi Taremi, Karim Ansafarid ja Sardar Azmoun. Miksikään pisteautomaatiksi Irania ei voi julistaa, mutta jatkopaikka jää todennäköisesti haaveeksi.
Wales ilkkui Englannin putoamiselle kuusi vuotta sitten – Manchester Unitedin pelaaja ei ole unohtanut: ”Puhumme mieluummin kentäll䔩 Kuva: Getty Images Englannin laitapuolustaja Luke Shaw sanoo, että hänen maajoukkueensa ei ikinä juhlisi toisen joukkueen tappiota samalla tavalla kuin Wales teki vuoden 2016 miesten EM-kisoissa.
– Tietenkään se ei ollut mukavaa. Voimme sanoa asioita haastatteluissa, mutta puhumme mieluummin kentällä kuin sen ulkopuolella, kommentoi Shaw Telegraphin mukaan. – Mielestäni olemme kunnioittava joukkue. Teemme asiat oikealla tavalla. Se on esimerkki, jonka Gareth [Southgate] haluaa antaa. Olemme täysin sen takana.
Ennakko: B-lohko Englannin juhlaa - USA ja Wales taistelevat toisesta jatkopaikastaAOP B-lohko starttaa maanantaina Englannin ja Iranin välisellä ottelulla. Lohkon muut joukkueet USA ja Wales aloittavat urakkansa saman päivän iltana. Englanti on B-lohkon suvereeni ennakkosuosikki. Kolme Leijonaa pelasi jälleen kerran vakuuttavat MM-karsinnat, eikä kärsinyt yhtään tappiota. Ainoat pistemenetykset olivat tasurit Puolaa ja Unkaria vastaan. Muissa otteluissaan Gareth Southgaten miehistö oli murhaavan tehokas ja liiteli voitosta voittoon.
Englanti ja Yhdysvallat jäivät MM-kohtaamisessaan maalitta